parisuhde

Parisuhteen kipuiluja

Parisuhde on myös syvien kipuiluiden alue. Toista oppii satuttamaan syvemmin kuin ketään muuta. Toinen saa myös kantaa kasvamisen ja pahan olon taakkaa enemmän kuin kukaan muu. Meilläkin on ollut haasteellisia aikoja ja toki edelleen tulee välillä pahaa mieltä. Se on osa elämän kirjoa. Haluan lähettää jokaiselle lämpöä ja toivoa, joka kokee parisuhteessaan toivottomuutta. Uskon, että todella monessa tilanteessa toivoa kuitenkin on.

Tunteidentuhoamista

11 yhteiseen vuoteen on sisältynyt monenlaista. Nuoruuden kasvukipuilujen ja hapuilujen aikana itselläni oli joitain kertoja toivottomiakin fiiliksiä parisuhteestamme. Miten olemme niin erilaiset? Voiko tämä toimia? Nuoren mustavalkoisuudella niissä hetkissä eroajatuskin kävi mielessä, kun vaihtoehtona oli tahmea yhteinen tulevaisuus. Joissain hetkissä ymmärsin pettämistäkin, kun toinen ei täyttänyt toiveitani ja odotuksiani. Nuoren ihmisen idealismin kariutumista, moni ehkä toteaa. Näissä hetkissä se oli kuitenkin totista totta. Pohjamudista huolimatta meillä oli myös paljon hyvää. Perustana oleva vahva ystävyys ja usko tulevaisuuteen kantoivat näiden aikojen yli.

Näistä olemme onneksi päässeet eteenpäin. Olemme molemmat löytäneet itseämme paremmin ja saaneet persektiiviä elämään. Olemme oppineet antamaan toisillemme tilaa ja näkemään toistemme hienot puolet entistä paremmin.

Kaksinsamaansuuntaan

Toki parisuhteessa tulee myöhemminkin erilaisia vaiheita. Muuttuvat elämäntilanteet tuovat uusia haasteita ja paineita. Joskus nämä helpottavat itsestään, ja tilanne alkaa taas lutviutua. Joskus taas uudet tilanteet tuovat esiin ongelmia, jotka eivät itsestään katoa. Nämä eivät ole todellakaan ihan yksinkertaisia asioita. Parisuhteessa on kuitenkin paljon potentiaalia. Siihen kannattaa sijoittaa!

Haluan rohkaista kipuilevia ja hapuilevia. Toivoa on. Toivottavasti teilläkin positiivinen vire voi alkaa vahvistua ja voitte olla taas kaksi toistensa tärkeintä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s