Lapsen kanssa voimaantuminen

Äidin rakkaus – Tavoite? Mitta? Myytti?

Jotkut kokevat äidin rakkauden valloittavan heti ensikohtaamisessa. Toisilla rakkaus kypsyy hitaammin. Olen pohtinut tätä viime aikoina. Ehkä sekä luonteella että raskausajalla on vaikutusta tähän suurien tunteiden prosessiin. Moni äiti varmaan ainakin on sitä mieltä, että rakkaus lapseen on yksiä parhaita asioita elämässä. Sen syntyminen ei ole kuitenkaan hyvän äitiyden mitta.

MerelläOlen välillä kipuillutkin sitä, ettei äidin rakkaus syttynyt valloittavana tunteena ensikohtaamisessa. Olimme toki kovasti odottaneet lastamme ja iloitsimme hänen syntymästään. Lapsen saaminen tuntui kuitenkin enemmän hyvältä jutulta kuin käsittämättömän mahtavalta lahjalta. Olin kuullut pakahtuvasta rakkauden tunteesta. Aivan sellaiseksi en tunteita itse olisi kuvannut.

Raskausaika meni mukavasti. En ollut kovin huolissani, mutta en myöskään erityisemmin hehkuttanut lapsen tuloa itselle tai muille. Asia tuntui henkilökohtaiselta ja herkältäkin. Tunteet olivat tasaisia, kuten minulla yleensä. Ajan kuluminen tuntui hyvältä.

Sinussaonkaikki

Nyt olen jutellut useampien tuttujen kanssa äidin rakkauden syntymisestä. Toiset kokevat rakkauden suurena heti ensimmäisessä hetkessä. Tavallaan olen heille kateellinen. Toisaalta monen heidän kohdalla on vaikuttanut siltä, että tunteet ovat yleensäkin suuria. Odotusaikana niin huolet kuin innostus on koettu vahvoina. Useamman ”tasaisemmin” asioita kokevan kanssa olemme todenneet, että äidin rakkauden kehittymiseen on mennyt aikaa.

Tavallaan uskon, että raskausaika voi toimia hyvänä lämmittelynä rakkauden syntymiseksi. Silloin voi tunteita jo hyvin herätellä, jolloin on ”valmiimpi” syntymähetkellä. Raskausaikaisella hypetyksellä voi olla siis positiivisia vaikutuksia. Ehkä olisin itse voinut tehdä sellaista enemmän.

Äidin rakkauden syntyminen ei ole hyvän äitiyden mitta. Jokainen kokee asiat eri tavalla ja suuretkin tunteet tuovat mukana muutakin. Jokaiselle äidille rakkaus syntyy itselle ominaisella tavalla. Lapsesta välittää kuitenkin yli kaiken.

Hetki

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s