Ravinto

Tuoreita kasviksia kahdella tavalla

Välillä ruuanlaitto tuntuu muuttuvan välttämättömäksi pahaksi. Pitäisi tehdä paremmin, tuoreempaa, monipuolisemmin, enemmän… Toisaalta monipuolisessa yhteisessä ruokailussa on mahdollisuuksia. Tässäkin toivon armollista tasapainoa. Välillä saan kivoja onnistumisen kokemuksia, kun monipuolisuus toteutuu. Välillä olen tyytyväinen kaupan purkkiruokien suomaan helppouteen. Tuoreiden kasvisten syöminen vaihtelee, mutta onnistuessaan se tuo hyviä fiiliksiä. Kaksi tapaa ovat auttaneet meitä saamaan enemmän tuoreita kasviksia.

Blogi - 1 (3)

Tilaamme salaattia pienessä salaattibaarissa Manhattanilla. Myyjä poimii isolle leikkuulaudalle kaikki valitsemamme aineet: avocadon puolikkaat, salaatinlehdet, kirsikkatomaatit, kokonaiset munat, juustopalat… Isolla veitsellä ainesrykelmä muuttuu kerralla salaattiannokseksi, jonka kastike viimeistelee. Katselen haltioituneena uudenlaista tapaa tehdä salaattia. 

Esikoisemme syö vihanneksia paloina: tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta ja hedelmiä. Muun muassa salaatinlehdet ja kaali eivät maistu. Muistan kokemukseni New Yorkilaisesta salaattibaarista. Alan kokeilla samaa esikoiselle. Poimin meidän salaatista valitut palat leikkuulaudalle ja pilkon ne kerralla pieniksi. Alkuun salaatinlehtiä on vain aivan pieni osa. Jokaiselle lusikalle tulee niin hedelmiä, juustoa kuin epämieluisampiakin aineksia. 

Tästä on nyt puolitoista vuotta. Olen hiljalleen lisännyt salaatin pitoisuutta. Erityisesti alussa osa tai koko salaatti jäi syömättä. Nykyään salaatti tulee kuitenkin syötyä suhteellisen usein. Edelleen leikkaan salaatin sen verran pieneksi, että jokaiselle lusikalle tulee niin salaattia kuin meheviä elementtejäkin.

C947A210-4287-480C-837B-072B46F78E5E

En ajattele, että salaatinlehdet ovat välttämätön osa monipuolista ruokavaliota. On ollut kuitenkin kiva huomata, miten esikoinen on oppinut hiljalleen syömään erilaisia makuja ja koostumuksia. Nyt olen alkanut tehdä samanlaisia pikkusalaatteja kuopuksellekin. Tämä ei ole vielä maistunut juurikaan. Usein kuopus maistaa muutaman lusikallisen, joiden sisältö päätyy kuitenkin ruokalappuun.

Pikkusalaatteja en jaksa tehdä todellakaan joka kerta. Arjen kiire ei yksinkertaisesti anna tilaa. Tällä hetkellä niitä tulee tehtyä 0-2 kertaa viikossa. Se on aika vähän mutta parempi kuin ei mitään. Näiden lisäksi tulee annettua sormisyötäviä kasviksia ennen ruokailuja aina kun saa ne työstettyä.

Blogi - 1 (4)

Mieheni kotona on välillä tomaattia, kurkkua ja paprikaa paloiteltuna valmiiksi muovirasiassa. Joskus onnistun tekemään näin myös itse. Silloin omalle leivälle päätyy paljon helpmmin tuoreitakin aineksia ja lapsille saa helposti annettua näitä alkupalaksi. Tämän toteuttaminen ole ei edes kovin hankalaa. Kun joka tapauksessa leikkaa kurkkua ja tomaattia ei muutaman lisävihanneksen leikkaaminen ole kovin suuri vaiva.

Kirjoittelin nämä inspiraatioideoina. Eri asiat ovat eri vaiheissa keskeisiä, joten en ajattele, että nämä olisivat kaikille sopivia – kasvismahdollisuuksia kuitenkin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s