Vuoden yhteenveto

Mitä vuodesta jäi käteen: Pohdinnat vievät eteenpäin. Muutokset haastavat.

Aloin kirjoittaa blogia innokkaasti ja monipuolisin ajatuksin reilu vuosi sitten. Odotukset olivat korkealla: Nyt laitan elämäni kuntoon ja pääsen seuraavalle tasolle. Vuosi on ollut antoisa, vaikka tulokset ovat monella tapaa erilaisia kuin ajattelin. Konkreettisesti moni elämän osa-alue on järkevöitynyt. Toisaalta muutosten haastavuus on kuitenkin puhutellut. Tähän postaukseen kokoan ajatuksia ja oivalluksia vuoden varrelta.  Muutoksen täytyy… Continue reading Mitä vuodesta jäi käteen: Pohdinnat vievät eteenpäin. Muutokset haastavat.

Kehonhuolto · Lapsen kanssa voimaantuminen · parisuhde · Perusta · Uni ja ruudut

Takaisin lähtöruutuun

Kai tätä voisi kutsua taas relapsiksi. Meininki on ollut aika lähellä blogia edeltäviä tunnelmia. Pinna on helposti kireällä ja fiilikset aamulla keskinkertaiset. Nyt muistoissa ovat kuitenkin kevään hyvät rutiinit. Niihin palaaminen tuntuu houkuttelevalta. Se on ollut tähän mennessä suurin oivallukseni hyvinvointikokeiluissa. Muutosten täytyy olla niin positiivisia, että niihin haluaa palata relapsinkin jälkeen. Nyt lähtee jakoon… Continue reading Takaisin lähtöruutuun

Kehonhuolto

Biomekaniikkatesti

Jes, jes! Eilen sain kaverin innostettua tekemään kanssani alaselän biomekaniikkatestin. Se löytyy Voittamisen anatomia kirjan lopusta. Tuli opiskelujen harkkatyöt mieleen, kun tavasimme mustavalkoisia testiohjeita. Suuria ongelmakohtia ei tullut ilmi. Toisaalta tietyt liikkeet olivat selvästi toisia hankalampia. Jotain edistystä oli myös nähtävissä. Neljä vuotta sitten tein laajemman kuntotestin, jossa mitattiin myös liikkuvuutta. Lonkan koukistajat olivat jäykät.… Continue reading Biomekaniikkatesti

Kehonhuolto

Hikitreeni vai lempeä kehonhuolto

Pitkään ajattelin, että ihaskunnon treenaaminen tarkoittaa salilla käymistä: verta, hikeä ja kyyneleitä. Se ei tuntunut houkuttelevalta. Noin vuosi sitten törmäsin artikkeliin, jossa vaihtoehdoiksi nostettiin pilates ja jooga. Ajatukseni alkoivat muuttua. Nyt lihaskunto ei tunnu yhtä ylitsepääsemättömältä kuin ennen. Toisaalta dilemma kovan treenin ja hyvältä tuntuvat kehonhuollon välillä on edelleen jäljellä. Jumpissa haastetaan usein jaksamaan vielä… Continue reading Hikitreeni vai lempeä kehonhuolto

Kehonhuolto

Kokeilu 2 – Pieniä askeleita kohti lempeää kehonhuoltoa

Kehonhuoltokokeilu on ollut pehmeä ja aika sopiva. Radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut, mutta niihin ei tässä kohdassa olisi resursseja. Lähinnä aktivoimme vanhoja juttuja ja kokeilin jotain uutta. Koko perheen kehonhuoltohetki oli uudelleen mukava ja toimiva. Ensimmäiset aamuliikkeet joutuivat vaihtoon. Leikkipuistojumppa oli positiivinen, mutta aikataulutus oli stressaava. Kaikista tärkeintä on mielestäni se, että tämä kokeilu onnistuisi… Continue reading Kokeilu 2 – Pieniä askeleita kohti lempeää kehonhuoltoa

Kehonhuolto

Koko perheen hyvinvointihetki

Aiemmin ajattelin, että lapsiperhearjesta pitää varata erikseen aikaa kehonhuoltoon. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos tätä voisi toteuttaa lapsiperheen arjen keskellä. Jo viime syksynä aloimme testailla koko perheen kehonhuoltohetkeä ja nyt taas tauon jäkeen aloitimme uudestaan. Noin vartin kestävässä kehonhuoltohetkessä ehtii tehdä ainakin jotain. Meidän mielestä kaikki, mitä saa tehtyä, on plussaa. Kuvasimme viimeisimmän kehonhuoltohetkemme. Koosteen siitä… Continue reading Koko perheen hyvinvointihetki

Kehonhuolto

Kokeiluni kohti toimivampaa kehonhuoltoa

Nyt olisi sitten toiminnan aika. Aamuliikkeet, perhejumppa, puistojumppa...  Positiivinen motivaatio on hyvällä tasolla, joten nyt on hyvä aika tarttua tilaisuuteen. Joitain juttuja olen tehnyt aiemminkin, mutta sitten ne taas jäävät. Toivon mukaan tästä eteenpäin pidän arvostavasti huolta kehostani. Tämä on ehkä heikoimpia alueita tämän vuoden teemoissa. Toteuttaminen ei tunnu aivan helpolta, ainakaan pitkässä juoksussa. Toivon,… Continue reading Kokeiluni kohti toimivampaa kehonhuoltoa

Kehonhuolto

Seurantaviikko kehonhuollosta

Sain hyvin pohdittua ja pohjustettua kehonhuoltokokeiluitani seurantaviikon aikana. Lapsiperhearjessa pysyy aktiivisena. Keho saa positiivisesti rasitusta. Toisaalta kuormitus on välillä yksipuolista ja epäergonomista. Mitään kovin aktiivista kehon huollon eteen ei tullut tehtyä. Perheenä kävimme rennolla kävelyllä kerran. Tanssin kevätshow.n läpimenossa tuli tehtyä jotain. Kävin lasten kanssa yksin uimassa, mikä tuntui kyllä reisissä ja käsivarsissa, kun koko… Continue reading Seurantaviikko kehonhuollosta

Kehonhuolto

Love yourself

Halu pitää omasta kehosta huolta on jo askel hyvään suuntaan. Joskus sekin saattaa olla kateissa. Jos on tottunut ylisuoriutumaan, ja keho on jatkuvasti kovilla, saattaa keho toimia kaiken muun välineenä. Sen on pakko jaksaa. Jos omasta kehosta ei ole vielä oppinut pitämään, ei siitä halua välttämättä huoltakaan. Kokonaisen hyvinvoinnin kannalta uskon, että parhaisiin tuloksiin pääsee hyväksymisen… Continue reading Love yourself

Kehonhuolto

Maailman (epä)seksikkäin lihastreeni

Jokaiselle äidiksi tulleelle tämä on stressaavan tuttua: lantionpohjan lihasten treenaaminen. Tiedetään, että niitä pitäisi ja kannattaisi vahvistaa. Vauvapöhnän ja kaiken muun keskellä sellainen ei ole kuitenkaan aivan helppoa. Niitä treenatessa ei myöskään tule erityisen urheilullinen olo. Mielummin tekee edes jotain kunnon urheilua. Toisaalta kuitenkin näiden treenaaminen vahvistaa niin lantion aluetta, keskivartaloa kuin seksielämää. Tässä kaksi… Continue reading Maailman (epä)seksikkäin lihastreeni

Kehonhuolto

Itsensä löytäminen urheilussa

Minulle urheilu on pitkään ollut osa “terveellistä elämäntapadiettiä”. Yksi tarpeellinen juttu lisää, johon ei olisi ihan motivaatiota. Hiljalleen olen alkanut nähdä syvemmän merkityksen. Olen alkanut viljellä siihen liittyvää positiivista ajattelua: “Hyvinvointia liikunnasta.” Tänä vuonna olen saanut myös aivan uuden oivalluksen. Kun miettii ensin “kuka on”, ja alkaa miettiä urheilua omien piirteidensä kautta, perspektiivi muuttuu. Luovuus nousi… Continue reading Itsensä löytäminen urheilussa

Kehonhuolto

Pidemmällä perspektiivillä

Lapsiperheessä eletään tätä päivää ja tätä viikkoa. Välillä ehtii miettiä tulevaa kesää. Oma elämä 40 vuoden päästä tuntuu todella kaukaiselta. Valinnat, jotka kantavat sinne asti tehdään kuitenkin vuosikymmeniä aikaisemmin. Minkälainen vanhus haluaisin olla? Tukeeko tämän hetkinen elämäni sitä visiota? Ja miten tähän voisi suhtautua ilman, että se saa aikaan ylimääräistä stressiä? Tietysti jokainen haluaisi olla… Continue reading Pidemmällä perspektiivillä

Kehonhuolto

Virkeiden mummojen perintö

Aamujumppa on käsite, jonka tunnen lähinnä lastenleireiltä. Viime vuosina olen kuitenkin törmännyt tähän myös virkeiden mummojen parissa. He ovat tehneet aamujumppaa vuosikymmeniä. Olen alkanut pohtia, miten ihmeessä se on mahdollista. Mikä on saanut heidät näkemään korvaamattoman arvon tavassa, jolle ei silloin ollut edes tutkimusnäyttöä. Tekikö joku esikuva aamujumppaa 50 vuotta sitten? Vai huomasivatko he siitä… Continue reading Virkeiden mummojen perintö

Kehonhuolto

Kysymyksiä pohdittavaksi

Ensimmäisen viikon pohdin omaa tilannetta ennen toimeen ryhtymistä. Tässä on kysymyslista. Siitä voi saada inspiraatiota, jos itseäkin alkaa pohdituttaa. Fiilikset Mitä fiiliksiä termi kehonhuolto herättää? Mitä ajatuksia vahva ja arvokas keho herättää? Tausta Mikä on tukenut lihaskuntoasi ja kehosi hyvinvointia tähän asti? Mikä toimii mielestäsi hyvin? Onko jokin lihasryhmä jäänyt huomiotta? Ongelmat Onko viimeisen puolen… Continue reading Kysymyksiä pohdittavaksi

Kehonhuolto

#VahvaJaArvokas – Kehonhuoltokuukausi alkaa nyt!

Nyt tavoitellaan positiivista ja arkea tukevaa hyvää oloa, ei hampaat irveessä tehtyjä urheilusuorituksia. Henkilökohtaisesti tämän pohtiminen tuntuu hyvin tarpeelliselta. Siksi valitsin tämän heti toisen kuukauden teemaksi. Tavallaan aihe tuntuu raskaalta, mutta silti näen siinä positiivisen mahdollisuuden. Tavoitteet tulevat ainakin olemaan aika pieniä edes jonkinlaisen onnistumisen mahdollistamiseksi. "Fit mama" tuntuu aika vieraalta käsitteeltä. Lapsiperhearjen pyörityksessä on… Continue reading #VahvaJaArvokas – Kehonhuoltokuukausi alkaa nyt!